No niin, kävinpä avaamassa kisakauden Kajaanin kaupungin keskustan värivalojen loisteessa. Kisojen tuloslista ei kuitenkaan juuri silmien loistetta lisännyt, sillä oma nimi löytyi listan häntäpäästä. Takana pysyivät ainoastaan ei startanneet. Hiihdettyä matkaa kun kertyi kisassa melkein aika-ajon verran. Oma kisa lähti mukavasti käyntiin ja pysyin väliaikojen mukaan hyvin jatkopaikan saalistaneiden miesten vauhdissa. Matka tyssäsi kuitenkin ylämäessä n. 400m ennen maalia sauvarikkoon. Kisa oli sitten siinä ja olin valmis laulukuoroon. Onneksi kisa todisti sen, että kesän raju aerobinen harjoittelu ei ole tappanut kaikkea nopeutta ja valmiuteni marraskuussa kunnolla käynnistyvään kisakauteen on ainakin kohtuullinen. Finaaleja hallitsivat sitten venäläiset ja virolaiset, muiden maiden atleetit karsiutuivat jo alkuerissä. Talvi näyttää jatkuuko sama tahti MC:ssä.. Rukan kisoihin on vielä aikaa ja mitä tahansa voi tapahtua ennen sitä, joten ei langeteta lopullista tuomiota Kajaanin kisan perusteella. Siis jatketaanpa harjoittelua - kohti parempia tuloksia.

-K