Sunnuntai 27.9

Alkuviikon huonosti nukutut yöt tuli yöllä otettua takaisin. Yöunta kertyi vajaata 11-tuntia. Vielä päivän pitkälle lenkille lähtiessä keho vaikutti hieman nukkuvan. Lihakset heräsivät lopulta verrattain nopeasti ja pian tasuri tuntui kulkevan, kuin Björn Lindillä Torinon loppusuoralla.. (mutta vain tuntui). Hyvillä fiiliksillä suksin jälleen rullaradalle, kun Joensuuntielle en enää mamiksena sattuneiden vaaratilanteiden takia tohtinut lähteä. Heti ensimmäisellä kierroksella meinasin teilata pari keskellä Sorjosen laskua taukoa pitävää turistia. Isokokoisemman turistin huudosta päätellen, laskin keskellä rullarataa, olin väistämisvelvollinen ja edustin seksuaalista urheilijavähemmistöä. Tuumin lauantain pohdintojen pohjalta, että jokaisella on oikeus oman mielipiteeseen meikäläisen urheilemisesta ja päätin säästää turistit suuremmalta läksytykseltä rullaradan käyttötarkoituksesta. Jossain vaiheessa aamupäivää kävin vaihtamassa kotona lenkkarit jalkaan ja kävin vielä tirauttaan pikku vaelluksen vaaralla. Pitkästä siivusta tuli hyvä fiilis, edes ruokailu tunnetusti negatiivisesti yli 27-vee ei maailman kärjen tahtiin kulkeviin urheilijoihin suhtautuvassa opiston ruokalassa pilannut tunnelmaa. Ruokailu päätti yksin treenailuksi menneen leirin. Olisin vapaa treeneistä lähes täyden vuorokauden - nastaa. Ensimmäiset tunnit päätin kuluttaa MM-pyöräilyjen seuraamiseen. Kisan päättyessä olin hohteessa ikuisen epäonnistujanleiman saaneen Cadel Evansin ajosta. Mies kyykytti loppukilometreillä nipun huippukovia Espanjalaisia ja vielä huippuiskuisen Sveitsin tempokuninkaan Sparttacusin. Tuli hyvä fiilis, 32-vuotiaan ilman suuria voittoja vailla olevan Evansin vuosien harjoittelu ja yritys palkittiin tänään maailmanmestaruudella. Lähetyksen jälkeen oli tyhjä olo, tänä suvena ei Eurosportilta tulisi enää päivittäisiä pitkiä pyöräilylähetyksiä. Tuumaan elämän silti olevan melkoisen laiffii – pitää vaan hommata muuta tekemistä iltapäiville. Harkitsen vakavasti snookerin sääntökirjan opettelua jo alkutalveksi. J

 Lauantai 26.9

Aamu meni taas pitkäksi, väsytti ihan törkeästi. Jalat ottivat itseensä perjantain juoksutreenistä. Päätän vaihtaa pk-treenin vaaralta rullaradalle. Vedän pari tiimaa amppistermein hyvää rullahiihtoa. Oikeasti hiihto oli hyvää vasta tunnin jälkeen. Naureskelen rullaradalla hiihdellessä ampumaradalle ilmestynyttä uutta "kansainvälisesti kiinnostavaa" nousua. Viimetalvilta opitun perusteella ampumaradan seutu herättää ilman uutta nousuakin riittävää kansainvälistä kiinnostusta. On siinä kiva ensilumilla taistella elintilastaan "muutaman" itäeurooppalaisen suksijan kanssa, veikkaan tulemaksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyseisessä nousussa(kin) syksymmällä.. Kakkonen täynnä, suihkuun, opistolta ruokaa ja sit kiiresti himaan.. ..Iltapäivällä juoksen taas puolitoista tuntia. Ei mainittavia tapahtumia, jos hikinauhan kiristymistä kupolin ympärillä ei lasketa, kun tuumailen hölkätessä suomalaista hiihtolajikulttuuria. Tulen siihen tulokseen, että niitä jotka yrittävät tosissaan urheilla ja tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, saa vapaasti arvostella, mollata ja epäillä. Eritoten ne jotka vetävät puolivaloilla puolitosissaan tuntuvat olevan tähän erityisen oikeutettuja. Päätän jättää kaikki tavallisten tallaajien turhauttavat: "kaikki douppaa" kommentit mietintöjen ulkopuolelle, jo ihan oman mielenterveyteni tähden. Mut eipä voi mittään muitten siivuttajien mielipiteille ja sanomisille, kun ollaan Suomessa. Olen joskus havainnut, että jossain muualla Skandinaviassa tsempataan omia ja otetaan oppia muilta. Suomessa ainoastaan mollataan muita, sekä omia. Päätän lenkkipohdinnoissani urheilla jatkossakin kaikki tai ei mitään asenteella, sano siihen sivulliset: "jaa, ei, poissa tai paikalla".

Perjantai       

 Aamulla ohjelmassa oli pikku maukkaa juoksemalla, tyyliin 3x10min jyrkkenevään nousuun. Lähen hiissaantumaan pelipaikoille kolhiintuneella Italian ihmeelläni reilusti ennen auringonlaskua. Verrytellessä maha tuntuu laahaavan maata, kiitos edellisen päivän Amarillo visiitin. Ensimmäinen hiitti Pekkilästä Napikselle lähinnä oksettaa ja päätänkin aloittaa uuden laihiksen, joka johtaa käytännön toimiin välittömästi - käyn ennen toista hiittiä lannoittamassa syödyillä crispy slice perunoilla sotkamoilaista luonnonmetsää. Olo kevenee n. 3kg verran. Lyllerrän toisen hiitin Napikselle, ohitan matkalla vaivoin yhden sauvistelevan mummon. Toivon mummon olevan rautaisessa kunnossa. Aika paranee kuitenkin hiukan ensimmäisestä ja päätän jatkaa treeniä. Kolmannella hiitillä aika paranee ennätyslukemiin, taas tympäsee ja ahdistaa. Kisakauden alkuun on melkein 2-kuukautta... Ei sattunut kuntohuippu taaskaan kohilleen... ...Iltapäivällä lähden testaamaan torstaina saapuneita ensitalven hittisuksia. Kelikin näyttää normaalilta suomalaiselta tammikuun säältä. Lämmintä +3.6 ja ilmassa roikkuu vesisade. Rullailen perinteellisellä tekniikalla perinteellistäkestävyyttä Sotkamon ja Vuokatin välistä pyörätietä ja totean kaluston toimivan hyvin vallitsevissa olosuhteissa jo tunnin hiihdon jälkeen. Hiihdän puolitoista täyteen, kun en muutakaan keksi.   

Torstai 24.9 

Taas huonot younet, kiitos autorullatenniksen. Päätinkin aamulla viihtyä sängyssä lounaaseen asti, nauttia aamupäivän levosta ja miettiä uutta blogitekstiä. Ennen lounasta oli havaittavissa luomisen tuskaa ja turhautumista. Päätän hakea blogitekstiin ideoita Juha Vuorisen tuotoksista. Tuloksena ainoastaan urheilublogissa julkaisukevotonta materiaalia, joten jätän Vuorisen päiväkirjat rauhaan. Onneksi Teemu Antero on tulossa käymään. Saan kuulemma viimetalven näytöillä ansaitun titaani vahvisteisen hiihtohaalarin.Suunniteltu ja valmistettu ainoastaa Kelju Koota varten.. Titaani nimittäin pitää miehen pelikuntoisena vaikka miten talvella kisoissa pannuttaa. Toimii kuulemma suojana myös asfaltti-ihottumaa vastaan. Oikein mieltä lämmittää, miten hyvin miehestä pidetään huolta.. ...Teemu kävi, ei tullut titaanipukua, mutta postissa tuli ensikauden välineet. Eipä tullu sitten vielä reikäsuksee, eikä uutta diamond stormia, mutta näillä mennään mitä on. 

                                     

...Iltapäivä, hapottaa tuli vedettyä taas ylipitkät päikkärit. Onneksi Eurosportilta tulee pyöräilyn MM-kisat. Katson Selinien selostaessa miten Fabian Cancellara pöllyyttää ruotsalaista Gustav Larssonia oikein huolella aika-ajossa. Sveitsin oma Sparttacus ottaa kultaa ja Larsson nappaa hopiaa Ruotsiin. Samalla itsensä luurangoksi laihduttanut entinen ratasprintteri paiskoo hajonnutta pyöräänsä väliaikapisteellä ja sadattelee pronssitaistelun vaihtumista patikkamatkaan. Tunnen pientä sympatiaa Wigginssiä kohtaan. Lopputuloksia ei julkaista mediassa lainkaan, koska ne olisi saattaneet muut pyöräilijät naurunalaisiksi. Niin ylivoimainen Cancellara oli. Naurattaa ensikerran sitten tiistain. Iltalenkillä kuvittelen olevani Cancellara ja ohittelen pururadalla ihan fiiliksissä koiranulkoiluttajia. "Vähästä se on nykyään ilo otettava", tuumin.     

Keskiviiko 23.9

Nukuin yöllä levottomasti, näin unta kesäisestä Joensuuntiestä, jossa olin pallona autorullatennisottelussa. Heräsin siihen, kun musta Hummer teki minusta ottelun ratkaisevan pisteen..Luonnollisesti heti aamusta hapotti ja jo sängystä nouseminen tuotti tuskaa. Tiistain lihaskesto tasuri oli siis tehnyt tehtävänsä. Selkään ja päähän oli ilmestynyt  lihaskestojumi. Niinpä onnistuin myöhästymään minuutilla päivän yhteisharjoituksesta. Innokkaimmat miehet painelivat jo kohti vaaraa, kun itse vielä solmin tyhjyyttään tärisevin käsin kengännauhoja. Mahdoin näyttää perjantain ja sunnuntain välisen yön juhlineelta pesäpallon 90-luvun suomenmestarilta, kun laahustin kohti edessä odottavaa PK-sauvarinnettä. Vanha sanonta: "sillä se lähtee millä on tullutkin" kuitenkin lohtutti väsynyttä synkin aatoksin kulkevaa miestä. Niinpä kiertelin aamupäivän vaaraa ympäri uusia ja raskaampia reittejä etsien. Kämpille suunistessa havahduin siihen, että viimeiset pari tuntia oli tuntunut varsin hyvälle. Tuumasin kuitenkin, että totuus saattoi kuitenkin olla toinen ja totuutta en saa koskaan tietää sillä totuus tulee marttakerhon suusta eikä heitä aamupäivällä vaaralla näkynyt. Opiston ruokalassa ruoka maistui, hotkin nopeasti lounaan epäsosiaalisuutta huokuen, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti kämpille nukkumaan. Yön autorullatennis oli verottanut yöunta, joten otin päikkäreitä reilun 2h. Iltapäivällä oli classinen hieronta ja lepo.

Tiistai 22.9

Heti aamusta kiersi mahasta, vissiin Härskin synttäreillä tarjoiltu jäätelö oli pahasta. Treeniohjelmassa luki RHP 2h sis 5xTT:llä rekivaaran nousu. Tunnollisena poikana panin nokan kohti Joensuuntietä ja eiku pikku verskan jälkeen  lykkimään tasuria. Kummasti ottaa tasuri ojentajiin näin syksyllä, kun ei ole innokkaita kesäturisteja kannustamassa autoillaan. Nyt piti vetää koko treeni ilman läheltä ohi ampuvian autojen imuapua. Semmonenhan käy äkkinäiselle käsien ja selänpäälle. Niinpä kämpille piti saapua tyhjin käsin, mutta hyvin suoraselkäisenä. Pienten ruokaettoneiden jälkeen oli vuorossa kevyt JK vaaralla. Jotta lenkiin saatiin mahtumaan muutama kävelyaskelkin piti PV:n delegaatio nostaataa useampaan otteeseen vaaranlaelle. Omalle reidelle moinen kiipeily teki tehtävänsä ja illalla kämpillä oli käsien lisäksi reidetkin tyhjät. 

 

Maanantai 21.9

Oli vissiin sunnuntaina keveempi päivä treeneistä, kun aamulla jaksoi vielä hiukan naureskella ja jalkakin tuntui ihan keveeltä alkuverryttelyssä lenkillä. No päätin lopettaa hyvänolon tunteen tinttaamalla vaaran testijuoksun maximalisella teholla. Juosta lönköttelin vaaranpäälle uudessa henk koht. ennätysajassa, jossa sitten limaa ja verta yskiessä sain kannustavia sanoja marttakerhon syysretkeläisiltä: "hyvin hölkätty".  Tottahan se on, ei kansallisen tason hiihtäjän juoksuvauhti näytä miltään Keskisalon vauhtiin verrattuna. Iltapäivällä oli vuorossa rullahiihtoa vapaalla  tekniikalla Vuokatin laadukkaalla rullaradalla, jota oli ensilumenladun  valmistelujen takia lyhennetty puoleen normaalista. No aikani 2km rinkiä kiertässä menetin hermoni ja päätin suksia muutaman puolikkaan nousun vaaralle. Vaarantie ei koskaan petä. Vaikka oli syksy, kosteaa ja tuulista, niin sauvat ei nousussa lipsuneet,  vaan joka työnnölle löytyi pitävä kohta peukun kokoisista aukoista asfaltista. Aamupäivällä hankittu maksimaalinen hapotus tuntui reisissä ja päänupissa 85% reenistä. Viimeiset 15% tuntuivat jo kohtuullisen mukavilta. Hyvän olon tunteen vallitessa oli mukava lähteä juhlistamaan Härskin synttäreitä.