Tänään sitten julkistettiin Rukan MC:n täytepaikat, sieltä listasta se omakin nimi löytyi. Oli oikein nimetty rinttiin ja distanssiin. Paljon hiljenmpaa ei olisi Oloksella saanut hiihtää, muuten olisin saanut seurata kisat kotoa. Molemmilla matkoilla oli raja vedetty meikäläisen nimen alle, joten ihan pahnan pohjimmaisena sitä kisoihin mennään. Voihan ne kisat siltikin kisaamatta jäädä, jos vaikka jonain aamuna pakaroihin on ilmestynyt saparo ja nokka on muuttunut sähköpistokkeeksi. Rokotusta kun en ole ottanut kyseiseen virukseen.
Niin, pieni raportti viikonlopun starteista. Perjantain rintissä vedin takaliukkaalla suksella sijalle 48, kun rata olisi vaatinut seinäpitoa. En siis saanut mitään itsestä irti lipsuvalla suksella. Omaa hölmöyttä, olisi pitänyt vain vaatia pitävämpi suksi. Lauantaina uhkasin erottaa huoltajan, jos suksi olisi edelleen takaliukas. Pito olikin uhkailun jälkeen hyvä ja sain vedettyä ehyen hiihdon sijalle 37. Nousut tulivat mukavasti ylös, mutta Oloksen pitkillä tasaisilla oli meno vielä aika vaisua. Tasurin napsut ovat tainneet jäädä kesäiseen rekivaaran nousuun, jota tuli pitkä kesä hinkattua hengenlähdön uhallakin. Sunnuntaina ei tarvinnut murehtia pidoista, kun mentiin vaparia. Meikän osalta varsinainen kilvanhiihto loppui jo 7km kohdalle, mutta kiertelin toisenkin 5km:n lenkin loppuun. Kisa jäi siis kesken, koska lihaksisto oli aivan totaalisen puhditon enkä saanut vapaalla kisavauhtia päälle laisinkaan. Lisäksi tekniikka oli totaalisen katasrofaalista. Jos olisin hiihtänyt loppuun olisin ollut vain muiden oikeasti kilpaa hiihtävien tiellä ja lisäksi palautuminen viikonlopusta olisi kestänyt entistä pidempään.
Nyt jatkan leiriä vielä Levillä ja laskeudun kotimaisemiin keskiviikkona. Latu on kuulemma Vuokatissa kunnossa, joten mahdollisuudet lajiharjoitteluun ovat hyvät. Tänä syksynä Vuokatin ensilumenlatu on kuitenkin vaatinut kamalan hinnan, kun työmies menehtyi lumenlevityksen yhteydessä. Lämmin osanottoni uhrin lähipiirille, voimia ja jaksamista vaikeina aikoina.
-Kusti
