Aloinpahan pohtia tänään Lapin pimeässä metsässä suksiessa Suomalaisen ja norjalaisen ajattelutapojen eroja talviurheilussa. Suuriakin eroja ajatusmalleissa on mielestäni aina paikoitellen, osan olen omakohtaisesti havainnut päivittäisessä toiminnassa ja osan taas oppinut historiankirjoista tai kuulopuheena opiston ruokapöydässä. Mitään ihmeellistä analyysiä en osaa mökinmiehen psykologisilla kyvyillä havainnoistani laatia, mutta hiukan enemmän norjalaisista löytyy ”ei se vain ole ongelma henkeä”. Laitetaanpas alle muutama esimerkki mitä on eteeni sattunut tai joista olen lukenut.

 

Syksy 2010, Suomalainen mieshiihtäjä ei pärjää Norjalaiselle. Yleinen mielipide Suomessa on, että meidän miehet ovat vain laiskoja, lihavia ja turhan ylpeitä. Norjalainen entinen keskimatkan juoksija näkee asian siten, että suomalaiset harjoittelevat edelleen Suomen dopingajan menetelmillä. Eivätkä heidän moderneilla harjoitusmenetelmillä. Kilpailu olisi ex puolimailerin mielestä tasaisempaa, jos suomalaisilla olisi heidän modernit harjoitusmenetelmät käytössään.    

 

Vuokatin ”ensilumenlatu” 31.10.2010. Lämpöasteita on jo aamulla n 4. Perinteisenlatua ei enää edes näy vesiliippaisella baanalla ja junnuamppisten pitäisi hiihtää iltapäivällä pertsaa. Suomalainen valmentaja esittää, josko hiihdettäisiin vaparia, koska olosuhteet ovat perinteiselle vaikeat, eikä kaikilla tytöistä ole edes liistereitä mukana. Norjalaisen valmentajan mielestä pertsaa on ihan hyvä hiihtää, eikä voitelunkaan pitäisi tuottaa mitään ongelmia. Rossaa ja universaalia sekaisin ja pitäisi olla idiootti varma tälli. Eipä toiminut ainakaan kyseisenä aamuna.

 

Åsarna Ruotsi helmikuu 2010, Norjalainen mieshiihtäjä ja moni muu ovat lentäneet selälleen Skandinavia Cupin kisaladulla ladulla olleessa hyppyrilaskussa, mm selkälaskeutumisen tehnyt norjalainen on loukannut solisluunsa. Suomalaiset ja ruotsalaiset esittävät kilpailun norjalaiselle TD:lle hyppyrilaskun poistamista sunnuntain kilpailureitistä sen vaarallisuuden takia. TD:n mielestä lasku oli hauska, ja siinä kaatunut kilpailija oli vain huono laskija, joka nyt varmasti jatkossa oppii laskemaan paremmin. Käsikin paranee nopeammin, kun mies on lähetty jo Norjaan paranemaan. No sunnuntainahan miestä ja akkaa katui sekä välineitä katkeili tässä sangen hauskassa laskussa. Hauska huumorintaju noilla norskeilla.

 

Vuosituhannen vaihde, Norjalainen hiihtäjä ei pärjää suomalaiselle. Suomalaiset ovat tyytyväisiä, että tulee vaihtelua norskien ikiaikaiseen dominointiin maastohiihdossa. Norjalaiset ovat hyvin pettyneitä tilanteeseen ja syyttävät suomalaisia mm Magnar Dalenin johdolla dopingista. Muutaman suomalaiskäryn jälkeen norskit ovat taas voittajia.  

 

Chamonix 1924 Talviolympialaiset, Tapani Niku on hiihtänyt nopeimman ajan iltapäivällä käydyssä miesten 18km pikakilpailussa, mutta ollen virallisissa tuloksissa vasta 3. Norjalaiset ovat havainneet, että heidän kaksi yhdistetyn kilpailijaa Thorleif Haug ja Johan Grøttumsbraaten ovat hiihtäneet aamulla saman kilpailureitin jääkelissä nopeammin, kuin Niku. Näin kulta ja hopea matkaavat norjalaisten kabinettipelillä Norjaan. Kun suomalaiset harkitsivat protestia asiasta, niin Niku tuumasi että: ”eipä tuota kehtaa protestoida, kerran ovat kovempaa hiihtäneet”.