Eilen 2.4.2011 oli merkittävä päivä talviurheilulähiö Melrose Placen asukeille. Pitkään ja hartaasti suunniteltu Vuokatti Erikeepper Challenge (VEC) hiihdettiin ensimmäisen kerran, matkana tasan 100 kilometriä. Keli olisi voinut olla tapahtumaan vielä hiukan huonompi, sillä luvattua räntäsadetta ei koskaan saapunut, onneksi latu oli kohtalaisen liimainen, kiitos lämpötilan +4. Ensivuoden tapahtumaan toivotaan vesarin lisäksi myös niitä tiskirättejä. VEC:n reitti koostui 3-kertaa hiihdetystä 30-kilometrin lenkistä ja lopuksi kierretystä kisakympistä. Hieno reitti, nousua voisi toki olla enemmän.
  Kaikki kolme osanottajaa selvisivät reitistä kunnialla, suurimmat rispektit sille miehelle, joka ei käyttänyt keltaista kapulaa.. Taisi tulla Mikalle ylivoimainen voitto huonoin suksi sarjassa. Aikaa ei vielä historian ensimmäisessä VEC:issä otettu, mutta Tino teki virallisen reittiennätyksen 6 tuntia 40 minuuttia.
  Tapahtumasta olisi tarkoitus tehdä vuotuinen perinne, alustavien neuvotteluiden perusteella ajankohdaksi on muotoutumassa huhtikuun ensimmäinen viikko. VEC olisi tarkoitus pitää kuntotapahtumana, jossa aikaa ei oteta, mutta nopeimmat palkitaan. Mutta katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Varmaa on ainakin se, että reittiä kovennetaan radikaalisti vuodelle 2012.  Pysykäähän kanavalla ja kalastelkaa lisäinfoa vuoden 2012 VEC:istä naamakirjasta! Se on moro nyt, Rondessa on meneillään viimeiset 50 -kilometriä.

 Kusti