Kävin viikonloppuna kisaamassa kauden ensimmäiset rehelliset kansalliset hiihtokilpailut Vieremällä. Olipas mukava kisata mutkattomasti ilman suurempia byrokraattisia koukeroita. Vieremällä oli hieno rata ja ladut hyvässä kunnossa. Kilpuri ja kilpiurin kalusto yskivät vielä hiukan, mutta eiköhän ne saada viritettyä kuntoon Imatralle. Tulos oli silti selkeästi parempi kuin Tervassa. Kaikki Skin hiihtäjät olivat TOP 6. Tervassahan olimme kaikki sen ulkopuolella. Juho kairasi reippaan voiton, ennen Kymäläistä ja allekirjoittanutta. Pöke, Jake ja Tino hoitelivat seuraavat sijoitukset. Itsellä jäi hiukan parannettavaa ainakin suksen voitelun suhteen, ei tuo yksi kisavoitelu vuosittain kasvata valtavasti voitelutaitoa, mikä näkyi varsinkin kisan toisella kierroksella. Oma vika – syyllinen tähän löytyy peilistä.

Kisakautta olisi jäljellä vielä Imatran, Sodankylän ja Kuusamon kisojen verran. Tähän päälle on suunniteltu Vuokattiin reipas kuntotapahtuma – Vuokatti Erigeepper Challenge. Tapahtuman tarkoituksena on kerätä kaikki pitkistä lenkeistä, nousuista ja komeista maisemista nauttivat hiihtäjät yhteiselle lenkille. Matkaa Challengelle on suunniteltu tasan 100km ja reitti kiertää lenkin Opisto – Hese – Emis – Lehtovaara – Pöllylampi – Opisto neljästi. Nousua siis riittää ja oman haasteensa tuo varmasti keväinen sää, sillä tapahtuma järjestetään 21.4.2012. Lumen loppumiseen vaaralta on varauduttu - tapahtuma siirretään tarvittaessa ensilumenladulle, sisätiloihin tai tarvittaessa aivan jonnekkin muualle. Kaikki kiinnostuneet Tervetuloa!

Lisätietoa löydät Erigeepper Challengen Facebook sivustolta!

https://www.facebook.com/events/238814592881659/

-Koo